Punkin levittämät taudit koiralla

puutiainen (1)

Punkki, eli puutiainen, eli Ixodes ricinus on hämähäkkieläimiin kuuluva verta imevä niveljalkainen. Sitä esiintyy suuressa osassa Eurooppaa. Suomessa punkkeja tavataan maan etelä- ja keskiosassa, erityisesti Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa ja etelärannikolla. Punkin elinympäristöä ovat lepikot ja muut varjoisat ja kosteat metsät sekä heinikkoiset pensaikkoalueet, joissa aluskasvillisuus tarjoaa sopivan ilmankosteuden.

Punkin elinkiertoon kuuluu neljä kehitysvaihetta, muna-, toukka-, nuoruus – sekä aikuismuodon naaras tai uros. Voidakseen kehittyä seuraavalle asteelle tarvitsee punkki sekä toukka- että nuoruusvaiheessa yhden veriaterian. Aikuisen naarankin pitää imeä itsensä täyteen verta, ennen kuin se pystyy munimaan. Toisinaan myös urokset voivat imeä verta. Lähes aikuisen punkin näköiset, mutta pienemmät, toukka- ja nuoruusmuodot imevät verta noin 2-7 vrk ajan yleensä pienistä nisäkkäistä tai linnuista. Aikuiset naaraat valitsevat uhrikseen keskikokoisen tai suuren nisäkkään ja voivat olla kiinnittyneenä pidemmän aikaan. Suomen olosuhteissa punkin elinkierto on ainakin kolme vuotta, jolloin jokainen kehitysvaihe kestää vuoden. Punkki ehtii siis elämässään imeä 3 kertaa verta, yleensä kerran kesässä. Varsinaista punkkikautta on touko-huhtikuusta syyskuuhun.

Punkit voivat olla aktiivisia vielä yli +5 C asteessa.Kylmän vuodenajan punkki talvehtii jäätyneenä. Punkki voi toimia monien ihmisten ja eläinten tautien vektorina. Verta imiessään siirtyy isäntäeläimestä tautia aiheuttavia mikrobeja ja uusi uhri saa tartunnan seuraavan veriaterian yhteydessä. Monet taudinaiheuttajat voivat säilyä puutiaisen elimistössä pitkään, kehitysvaiheesta toiseen ja eräät taudit voivat jopa siirtyä sukusolujen mukana seuraavaan punkkisukupolveen.

Puutiaisten puremien ennaltaehkäisy

Puutiaissairauksien tärkein ennaltaehkäisy on estää sairauden välittyminen puutiaisesta eläimeen. Tämän hetken tiedon mukaan puutiasen sairaudet leviää kun puutiainen on aterioinut valmiiksi ja alkaa erittämään ympärillä olevaan kudokseen sylkeä. Tämä on yleensä noin 2 vuorokautta kiinnittymisestä. Puutiaisten estoon on markkinoilla useita eri valmisteita suihkeita, valeluliuoksia, lääkkeellinen kaulapanta tai suun kautta annettavan tabletin muodossa. Osa lääkkeistä toimii karkottavana ja osa tappaa puutiaisen. Riippuen yksilöstä, sen iästä ja lääkkeen sopivuudesta  löytyy   jokaiselle  potilaalle sopiva puutiaisten esto- häätö. Hoidosta kannattaa  keskustella vuosittaisten  terveystarkastuksien ja esim.  rokotuksien yhteydessä oman eläinlääkärin kanssa. Reseptivalmisteiden määrämiseen on määrävän eläinlääkärin tullut tutkia eläin jotta sille voidaan määrätä reseptilääkkeitä.

 

Suomessa punkkien levittämiä infektioita ovat mm. borrelioosi (Lymen tauti), anaplasma,  Puutiaisaivokuume (kumlingen tauti, TBE, tick-borne enkephalitis), Erlichioosi, tularemia (jänisrutto), sekä babesioosi.

Borrelioosi

Borrelioosi on tunnetuin punkkien välittämä infektio, jonka aiheuttajana on spirokeettoihin kuuluvien Borrelia-suvun bakteerit.

Tartuntatapa punkin pureman kautta; bakteerit siirtyvät syljessä, mutta tämä tapahtuu yleensä vasta sitten kun punkki on ehtinyt olla kauemmin kuin vuorokauden kiinnittyneenä isäntäeläimeen.

Tautia esiintyy mm ihmisillä, koirilla, hevosilla ja naudoilla. Tavallisia borrelioosin oireita koirilla ovat ruokahaluttomuus, väsymys, kuumeilu sekä niveltulehdukset ja niistä johtuvat ontumat ja liikuntavaikeudet. Borrelioosi voi aiheuttaa myös imusolmuketulehduksia sekä munuais- ja sydänvaurioita. Hevosilla on todettu taudin yhteydessä niveltulehduksien lisäksi keskushermoston tulehduksia. Myös naudoilla on raportoitu sydänlihas- ja munuaistulehduksia.

Diagnoosi perustuu oireiden ohella vasta-aineiden osoituksena seerumista. Borrelioosin hoidossa paras tulos saavutetaan jos kliinistä tapausta lääkitään heti alkuvaiheessa. Niveltulehdustapauksien hoitoa vaikeuttaa se, että ontumista ja lihaskipuja on vaihtelevasti lääkityksestä huolimatta. Tauti uusii usein antibioottiterapian loputtua. Käytettäviä antibiootteja ovat doxisykliini, uudemmat erytromyciiniderivaatit ja kolmannen polven kefalosporiinit. Hankalissa tapauksissa suonensisäinen penisilliinikin tulee kysymykseen – potilaalla pitää silloin olla suonikanyyli. Borrelia on resistentti aminoglykosideille ja quinoloneille. Joissakin tapauksissa käytetään antibioottihoidon lisäksi kipu-tulehduslääkitystä.

Punkkien ehkäisy on tärkeää tunnetuilla borrelioosialueilla. Koirille käytettäviä valmisteita ovat esim. fibronil (tuotenimellä Frontline) ja permethrin (tuotenimellä Exspot). Frontlinea suihkutetaan iholle painon mukaisesti määräytyvä määrä neljän viikon välein. Exspottia tiputetaan koiran lapojen väliin (alle 15 kg koirille 1 pipetti ja yli 15 kg koirille 2 pipetillistä) ja isoilla koirilla myös lanneselän päälle.

Erlichioosi

Ehrlichiat ovat rikketsioihin lukeutuvia bakteereja, jotka tavallisesti infektoivat ja lisääntyvät isäntäeläintensä veren valkosoluissa. Jo pitkään on tunnettu Erlichia phagosytophilia-lajin aiheuttama nautakarjan ja lampaiden tauti, laidunkuume. Lisäksi on löydetty erlichia -lajeja, jotka ovat osoittautuneet punkinvälitteisiksi taudinaiheuttajiksi monilla eläinlajeilla.

E.canis on koiran erlichiosin aiheuttajamikrobi. Sen vektorieläimenä toimii koiran ruskea punkkilaji Rhipicephalus sangineus, eikä suomalainen punkkilaji luultavasti voi levittää tautia. Yleisin tauti on trooppisissa ja subtrooppisissa maissa, joissa ilmasto on otollinen tälle koirapunkille. Suomessa on tuontikoirasta löydetty “tropical canine pansytopenia”.

Hevosilla tunnetaan kaksi erlichia -lajia, joista toinen voi aiheuttaa taudin myös koiralle (E.equi) ja mahdollisesti myös ihmiselle. Kumpaakaan lajia ei ole todettu endeemisenä Suomessa.

Koirien ja hevosten erlichioositapauksia on raportoitu tuontieläimillä. Borrelioosin tavoin erlichiosin oireet voivat olla hyvin epämääräisiä: kuumeilua, väsymystä ja ruokahaluttomuutta. Noin puolella ruotsalaisista erlichioositartunnan saaneista koirapotilailla on todettu nivelkipuja, raajojen jäykkyyttä ja ontumaa. Lisäksi on raportoitu tasapainohäiriöitä, kalpeat limakalvot, suurentuneet imusolmukkeet, oksentelua, ripulia, hengitystieoireita sekä lisääntynyttä juomista.

Tavallisia muutoksia verenkuvassa ovat anemia ja alhainen verihiutaleiden osuus. Taudin akuuttivaiheessa verisivelystä voidaan löytää verisoluista lymyilevät mikrobit. Erlichiabakteerien DNA voidaan osoittaa verinäytteestä PCR -menetelmällä.

Puutiaisaivokuume TBE (tick-borne enkephalitis)

Puutiaisaivokuumeen aiheuttaja on flavi -ryhmään kuuluva virus. Tautia on luultu esiintyvän vain ihmisillä. Tiedetään, että virus voi infektoida montaa eläinlajia ja viremiavaihe on lyhyt ja tavallisesti oireeton. Ruotsissa on epäilty muutamaa TBE – aivokuumetapausta. Tapaukset ovat hyvin harvinaisia.

Ihmisellä taudinkuva on kaksivaiheinen. 1-2 viikon pituinen inkubaatio – vaihe, jonka jälkeen flunssaoireita, kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja ja hengitystieoireita. Toisessa vaiheessa oireina ovat kova kuume, päänsärky, pahoinvointi, oksentelua, lihaskivut ja niskajäykkyys. Halvausoireita voi kehittyä. Ennuste on kuitenkin hyvä ja toipuminen tapahtuu parissa kuukaudessa. Suuri osa tartunnan saaneista ihmisistä ei sairastu lainkaan tai saa vaan lieviä ensimmäisen vaiheen oireita.

Koirilla TBE infektiossa on oireena kuumetta, väsymystä ja hermo-lihasoireita kuten tasapainohäiriöitä, hoippumista, lihaskramppeja ja vapinaa sekä raajahalvauksia.

Lue lisää Koiran kuumeesta yleisartikkelistamme.