Puhelin: 02 2761 999
vastaanotto@koirakissaklinikka.fi
Raviraitti 45, Metsämäki, Turku
Avoinna arkisin ma-to 8-20, pe 8-19.
La päivystys ajanvarauksella klo 9-17.

Kissojen rokotuksista

Suomessa on kissoja arvion mukaan noin 700.000. Suurin osa kissoista rokotetaan vain kerran elämässä – silloin kun ne ovat pentuja. Jotta kissalla olisi riittävä turva yleisimpiä tarttuvia tauteja vastaan, tarvitaan kuitenkin säännöllisiä rokotuksia.Kissoja rokottamalla pystytään tehokkaasti ennaltaehkäisemään kissojen vaarallisia tartuntatauteja. Kansainvälinen suositus on rokottaa kaikki kissat kissaruttoa ja kissaflunssia vastaan. On hyvä antaa kissalle myös raivotautirokotus, koska varsinkin itärajan tuntumassa liikkuvat villieläimet levittävät tartuntaa kotieläimiin ja tuontieläimet voivat kantaa rabiesvirusta. Etenkin ulkokissojen rokottaminen raivotautia vastaan suojaa myös ihmistä mahdollisessa epidemiatilanteessa.

”Rokottamisen ansiosta kissanpennut voivat turvallisesti tutustua ympäristöönsä vailla pelkoa yleisestä ja usein pennun menehtymiseen johtavasta kissarutosta. Kissarutto on todellinen uhka ja paikallisia tautitapauksia esiintyy vuosittain. Kissojen säännöllinen tehosterokottaminen ylläpitää suojaa.

Ennaltaehkäisevän rokottamisen ja sisäloishäätöjen lisäksi on huolehdittava muista kissan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä kuten tasapainoinen ravitsemus, jotta kissan elimistön puolustusjärjestelmä toimisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Kissa-artikkelit

Tietosuojaseloste
Kirjaudu
Osta nyt, saat laskun vasta ensi kuussa, jolloin valitset milloin ja miten haluat maksaa. Saat jopa 12 kuukautta maksuaikaa ilman korkoa.