Kissan krooninen ripuli

Miksi kissan ripuli ei rauhoitu?

Pitkittynyt ripuli on kiusallinen ongelma. Akuutti ripuli, eli äkillisesti alkava, lyhytaikainen ripuli, paranee yleensä tukihoidolla alle viikossa. Krooninen ripuli kestää yhtäjaksoisesti tai toistuvasti yli 3 viikkoa, eikä vastaa rutiinihoitoon. Krooninen ripuli vaatii siis diagnostiikkaa.

Krooninen ripuli voi olla primaari paksusuolen tai ohutsuolen tulehdustila. Myös sekundaarista ripulia esiintyy kissalla – syynä on tällöin ruuansulatuskanavan ulkopuolinen sairaus, kuten kilpirauhasen liikatoiminta, haimatulehdus, munuaisvika, tai haiman vajaatoiminta.

Kissanpennun ja aikuisen kissan ripulin aiheuttajat eroavat toisistaan. Kissanpennulla infektiot, loiset ja ruokavalio ovat merkittäviä ripulin aiheuttajia. Muita syitä pitkittyneeseen ripuliin kissanpennuilla voivat olla kehityshäiriöt, suolen tuppeuma, lääkkeet ja myrkyt.

Aikuisella kissalla yleisimpiä kroonisen ripulin aiheuttajia ovat aineenvaihduntasairauksien lisäksi tulehduksellinen suolistosairaus sekä suoliston kasvaimet. Ruokavaliolla on suuri merkitys myös aikuisen ja vanhemman kissan ripulin taustasyynä.

Onko ulostenäytteestä hyötyä?

Ulostenäyte pitäisi tutkia aina kroonisen ripulin yhteydessä. Ulosteen ulkonäölläkin on merkitystä. Ulostenäytettä kerätään 3 peräkkäisen päivän ajalta.

Ulostenäytteestä etsitään loisia ja infektioita. Loissairauksista suolinkaisia esiintyy nuorilla kissoilla ja kissanpennuilla. Heisimato ei ole harvinainen ulkona liikkuvilla, hiiriä saalistavilla kissoilla. Yksisoluisia loisia ovat Giardia ja Tritrikomonas sekä kryptosporidioosi. Virusinfektioista kissarutto eli panleukopeniavirus, suoliston koronavirus ja calicivirus ovat kissapopulaatiossa yleisiä. Sen sijaan bakteeriperäinen ripuli on kissalla hyvin harvinaista.

Giardian esiintyvyys ripuloivilla kissoilla on 1,5 – 11 %. Tartunta tapahtuu infektoituneen ulosteen joutuessa suuhun, kissojen siisteys ja nuoleminen siis lisäävät infektioherkkyyttä. Giardioosille on tyypillistä oireettomat taudinkantajat. Akuuttia ripulia esiintyy erityisesti nuorilla kissoilla. Oireilu voi olla myös intermittoivaa. Tauti voi rajoittua itsestään, tai jäädä krooniseksi. Hoidossa lääkehoidon lisäksi siivous ja hygienia ovat keskeisiä.

Tritrikomonas aiheuttaa kroonista limaista paksusuoliripulia. Tyypillisenä oireena on ulosteen pidätyskyvyttömyys. Tautia esiintyy erityisesti kissaloissa ja nuorilla kissoilla. Rotualttiutta on todettu siamilaisilla, bengaleilla ja norjalaisilla metsäkissoilla. Esiintyvyys Euroopassa on 2-32 % ripuloivista kissoista. Tauti paranee itsestään, mutta voi kestää pitkään – jopa vuoden. Lääkehoidolla on omat riskinsä, sillä tehoava lääke on sekä teratogeeninen että mutageeninen (aiheuttaa sikiövaurioita ja geenimutaatioita), paitsi potilaalle myös omistajalle.

Miksi aina puhutaan ruuasta?

Ruokavalio on keskeinen tekijä kroonisen ripulin aiheuttajana. Ruoka voi olla huonolaatuista tai sopimatonta. Kissalla hiilihydraatti-intoleranssi tai laktoosi-intoleranssi on suhteellisen yleistä. Ruoka-allergioihin liittyy usein ripulin lisäksi kutinaa tai iho-oireita. 20-50 % kroonisesta ripulista kärsivistä kissoista vastaa pelkkään ruokavalio-hoitoon. Hoitona voidaan käyttää hyvin sulavaa suolistoystävällistä ruokaa, erityisesti pennut vastaavat tähän hyvin. Proteiinipitoinen, vähän hiilihydraattia sisältävä ruoka, tai pelkkä purkkiruoka, tai hydrolysoitu ruoka, ovat muita vaihtoehtoja. Ruokavaliota täytyy aina kokeilla, sillä toimivia ruoka – allergiatestejä ei ole kissoille olemassa. Ruokavaliokokeilun tulee ripulipotilaalla olla vähintään 2 viikon mittainen. Usein vaste nähdään 3-5 päivässä. Ruoka-allergiaa epäiltäessä tulisi tehdä myöhemmin altistuskoe.

Mutta kun… ripuli edelleenkin jatkuu?

Sekundaaristen ripulin aiheuttajien selvittäminen on ensimmäinen askel: verinäytteillä poissuljetaan maksa- ja munuaissairaudet, haimasairaudet, kilpirauhassairaudet ja systeemi-infektiot (FeLV, FIV, toksoplasma). Lisäksi pyritään paikallistamaan primaari ripuli ohut- tai paksusuoleen, ja arvioimaan taudin vakavuutta imeytymistä kuvaavilla veriarvoilla.

Krooninen ohutsuoliripuli johtuu joko häiriöstä ruuan sulatuksessa (haiman vajaatoiminta) tai häiriöstä ruuan imeytymisessä. Ruuan imeytymisen ongelmia ovat ruokavalioon liittyvät ongelmat tai bakteeritulehdukset tai sairaudet, jolloin suolenseinämässä on muutoksia. Nämä infiltratiiviset sairaudet ovat kissalla hyvin yleisiä: IBD eli tulehduksellinen suolistosairaus, tai lymfooma eli syöpäsairaus. Kaikissa tapauksissa onnistunut hoito ja ennusteen asettaminen vaativat tarkkaa taudin diagnostiikkaa.

Hoitokokeilua voidaan käyttää, jos eläin on hyväkuntoinen, verinäytteissä ei ole muutoksia, eikä aikaisempaa hoitokokeilua esimerkiksi ruokavaliolla ole vielä tehty. Antibiootin käyttö kissan ripulin hoidossa on rajallinen. Kissalla suoliston bakteeritulehdukset ovat mahdollisia lähinnä raakaruokinnalla. Sekundaarista bakteeriylikasvua eli dysbioosia esiintyy, mutta sekin on harvinaista. Suolistoantibioottia käytetään immunologisten vaikutusten vuoksi, tällöin oletusdiagnoosina on jo usein IBD. Ruokavaliokokeilu tehdään viimeistään tässä vaiheessa.

Jos hoitokokeilu ei auta, kissan kunto on huono, tai sairaus on nopeasti etenevä, tarvitaan diagnostiikkaa. Keskeisiä diagnostisia tutkimuksia ovat vatsaontelon ultraäänitutkimus ja diagnostinen tutkimusleikkaus eli laparatomia. Röntgenkuvista on yleensä vähän jos ollenkaan apua. Mikäli ultraäänitutkimuksessa ei ole muutoksia, voidaan suoliston koepalat ottaa myös tähystämällä.

Omistajalta kysyttyjen esitietojen sekä verinäytetulosten perustella arvioidaan sairauden vakavuutta ns. FCEAI –indeksillä. Tässä otetaan huomioon eläimen aktiviteetti, ruokahalu, oksentelutiheys, ulosteen kiinteys, ulostamistiheys, painonlasku sekä ravinnon imeytymistä ja suoliston toimintaa kuvaavia verinäytearvoja. Indeksiä käytetään myös sairauden seurannassa, jolloin omistajan kertoma oirekuvaus tai oireiden väheneminen on seurannassa keskeistä.

Ultraäänitutkimuksella käydään läpi maksa, haima, perna sekä suoliston kerrosrakenne ja sen paksuus, poissuljetaan suolitukos, suolen tuppeuma ja kasvainmassat. Imusolmukemuutokset mitataan. Tutkimus vaatii kokemusta ja hyvän laitteiston.

Milloin pitäisi ottaa koepalat? Ja miksi?

Muutokset vatsaontelon tai suoliston ultraäänitutkimuksessa ovat kissalla yleisiä. Tällöin tarvitaan kudosnäytteet, jotta varmistuu, mistä taudista on kyse. Koepalat tarvitaan myös, jos sairaus on krooninen ja yleiskunto huono, tai hoitokokeilulle ei ole vastetta. Proteiinia hukkaava suolistosairaus on kissalla harvinaista ja syynä on lähes aina kasvainsairaus.

Mikä on IBD?

Tulehduksellinen suolistosairaus eli IBD on yleinen ihmisellä, koiralla ja myös kissalla. Tyypillisinä oireina voi olla pelkkä oksentelu, tai pelkkä ripuli, tai sekä oksentelu että ripuli. Eläin voi olla ruokahaluton, tai sillä voi olla hurjan hyvä ruokahalu. Osalla eläimistä ainoana oireena on laihtuminen. Oireilu voi olla syklistä, ja aluksi näyttää siltä, että oireenmukainen hoito tai hoitokokeilu antaa hyvän vasteen. Vanhemmalla kissalla oireilu sekoitetaan kilpirauhasen liikatoimintaan, nuoremmilla kissoilla karvapalloihin. Osa IBD potilaista voi hyvin pelkällä (hydrolysoidulla) ruokavaliolla.

Taudin syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat ympäristötekijät, suoliston limakalvon immuunipuolustus, sekä bakteeriantigeenit. Nämä aiheuttavat herkällä kissalla kroonisen tulehdusreaktion. Tietyillä roduilla on alttiutta IBD:hen (siamilainen, itämaiset kissarodut).

Diagnostiikassa tärkeää on sulkea ensin pois muut mahdolliset taudinaiheuttajat (ulostenäyte, verinäyte, ultraäänitutkimus) sekä tehdä ruokavaliokokeilu. Diagnoosi varmistetaan suoliston koepalatutkimuksella.

Hoito koostuu loishäädöstä, ruokavaliosta, suolistoantibiootista, kortisonista, B-12 ja folaatti vitamiineista sekä immuniteettiin vaikuttavasta lääkityksestä. Kuitulisää tai maitohappobakteereita saatetaan käyttää hoidon tukena.

Yleensä kissa vastaa hyvin hoitoon. Syitä huonoon hoitovasteeseen voivat olla noudattamatta jätetty ruokavalio-ohje, vakava suoliston tulehdustila, muu samanaikaissairaus tai lymfooma .

Mikä on lymfooma?

Lymfooma on imusolusyöpä. Se kehittyy imukudoksessa ja voi levitä elimistössä laajalle. Ruuansulatuskanavan lymfooma on yleisin kissan lymfooman muoto. Pienisoluinen lymfooma on taudin ”kiltti muoto”. Oireilu voi olla lievää ja kroonista, eläin ei välttämättä ole huonokuntoinen. Suoli ei ole yleensä merkittävästi paksuuntunut. Suurisoluinen lymfooma on aggressiivinen. Tyypillisenä taudinkuvana on paikallinen massa suolessa sekä mahdollisesti muualla sisäelimissä.

Oireet ja diagnostiikka ovat hyvin samankaltaiset kuin IBD:ssä. Ultraäänitutkimuksen perusteella nämä eivät ole aina erotettavissa toisistaan. Joskus koepalojen perusteellakin on vaikea erottaa tauteja toisistaan. Lisäapua saa riittävän ison koepalan PCR – tutkimuksesta.

Pienisoluista lymfoomaa hoidetaan solusalpaajatableteilla, suurisoluista lymfoomaa suonensisäisellä solunsalpaajahoidolla. Hoitoennuste vaihtelee 7 -29 kk välillä. Paikallisen lymfoomakasvaimen poistaminen leikkauksella ei paranna ennustetta, tauti vaatii aina solunsalpaajalääkityksen.

Kissat ovat hyvin herkkiä kehittämään kasvaimia. Ajankohtainen kysymys tällä hetkellä on: johtaako hoitamaton suolistosairaus lymfoomaan? Vaikka vastausta emme vielä varmuudella tiedä, varhainen IBD:n diagnostiikka ja hoito ovat siis tärkeitä!

Elisa Välimäki

Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, Koira-Kissaklinikka