Kissa teho-osastolla

teholla

Varaudu odottamattomaan

Jokainen eläinlääkäri joutuu kohtaamaan tilanteita, jolloin välitön ensiapu voi pelastaa kissan hengen. Perustiedoilla, potilaan systemaattisella tutkimisella ja hätätapauksiin etukäteen valmistautumalla ja harjoittelemalla voidaan tehokas ensihoito antaa pienilläkin resursseilla. Professori, DACVECC Tim Hackett johdatti kissapotilaan tehohoidon erityispiirteisiin. Keuhkoödema , nesteen kertyminen keuhkoihin, on loukkaantuneella tai sairaalla kissalla hyvin tavallista, sillä keuhkot ovat kissan shokkielin. Kissa kyyhöttää rinnallaan, hengittää raskaammin ja ehkä läähättää suu auki. Usein potilas on lisäksi alilämpöinen, ja käsittelyn aiheuttama stressi voi olla yhtä vaarallista kuin hoidon viivästyminen.

Diagnoosia ei voi tehdä potilaan kustannuksella, joten ensiapuna annetaan happea happikaapissa ja pieni annos rauhoittavaa lääkitystä, joka auttaa kissaa rentoutumaan ja hengittämään tehokkaammin. Tärkeimmät elintoiminnot pyritään varmistamaan ja määrittämään ongelman laatu mahdollisimman vähällä kissan käsittelyllä. Erityispiirre vakavasti sairaalla kissalla on verensokerin nousu stressin tai sairauden seurauksena. Koska tehohoitoa vaativalla kissalla on erittäin usein veren elektrolyyttimuutoksia, näiden säännöllinen monitorointi samoin kuin toistuva fyysinen tutkimus ja painon seuranta antavat perustan jatkohoidolle. Akuutin ensiavun jälkeen tehokas kivunlievitys ja varhainen normaaliin ruokintaan palaaminen on kissapotilaalla tärkeää.

Seuraavilla luennoilla käytiin läpi tavallisimpia välitöntä ensiapua vaativia kissojen ongelmia, kallovammoista epileptisiin kohtauksiin ja virtsatietukoksiin. Jokainen luento ja luennoitsija painotti kunnollisen systemaattisen tutkimuksen tärkeyttä. Kissan kunto tulee helposti aliarvioitua, sillä shokkia ei ole aina helppo kissalla tunnistaa. Hyvä ensihoito on ongelmasta riippumatta sama: happi, lämpö, nestehoito ja kipulääkitys. Vasta kun kissapotilaan tila on vakaa, ryhdytään lisätutkimuksiin kuten röntgenkuvauksiin.

Myrkytyksistä

Ellei omistaja ole nähnyt kissan saavan, tai peräti antanut kissalle myrkylliseksi katsottavaa ainetta, on myrkytysdiagnoosi haastavaa. Jos omistaja epäilee kissan saaneen myrkkyä, on hyvin tärkeää saada mahdollisimman tarkka tieto aineesta ja syödyn annoksen määrästä. Vain pieni määrä myrkytyksistä voidaan varmistaa verikokein ja usein kissan oireille löytyy lukuisa joukko muitakin lääketieteellisiä syitä kuin myrkytys. Myrkytystä voidaan pitää mahdollisena aina, jos kissalla on äkillistä oksentelua tai ripulia, hermo-oireita, äkillisiä maksa-tai munuaisongelmia, verenvuotoa tai hyytymishäiriöitä.

Koska kissat ovat herkkiä monille lääkeaineille, voi yliannos tai väärä hoito-ohje altistaa myrkytykselle. Tällaisia lääkeaineita ovat särkylääkkeet ja insuliini. Diatsepamin tiedetään suun kautta annosteltuna aiheuttavan maksan reaktioita, jotka voivat johtaa maksan vajaatoimintaan. Yhtenä yleisenä kissojen myrkytysten aiheuttajana pidetään koirille tarkoitettuja ulkoloislääkkeitä, jotka sisältävät permetriiniä: jopa läheinen ihokontakti kissan ja permetriini-lääkityn koiran välillä voi aikaansaada myrkytysoireita kissalla. Kliiniset oireet kehittyvät tunneissa altistuksesta, oireina on lihasvapinaa, yliärtyvyyttä, haparoivaa käyntiä ja epileptisiä kohtauksia. Lisäksi voi syljeneritys lisääntyä, ja kissa voi oksentaa ja ripuloida. Ilman hoitoa kissa voi menehtyä, kuolleisuus tehohoidossakin on yli 10 %. Parasetamoli aiheuttaa kissalle myrkytysoireita jopa niinkin pienellä annoksella kuin 1/10 tablettia. Ibuprofeeni voi aiheuttaa mahahaavan, jos kissa saa yli 50 mg /kg annoksen, vakavia munuaisvaurioita seuraa isommista annoksista. Jäähdytysneste eli etyleeniglykoli aiheuttaa kissalle alkoholimyrkytyksen kaltaisen tilan, joka hoitamatta johtaa munuaisten toiminnan loppumiseen muutamassa vuorokaudessa.

Jälleen hoito aloitetaan potilaan yleistilan vakauttamisella. Jos kissan epäillään nielleen myrkkyä, oksetusta koitetaan niinkin myöhään kuin 6-8 tuntia altistuksesta, jos eläin vain on tajuissaan ja pää pystyssä. Kissaa ei koskaan okseteta kotona. Ihoaltistus pyritään poistamaan pesemällä kissa tai ajamalla karvat, sekä estämällä nuoleminen käyttämällä kauluria. Lääkehiiltä annetaan heti kun mahdollista, sillä se sitoo monia ruuansulatuskanavan kiertoon joutuneita myrkkyjä. Lääkehiilen annos on 1-4 g/kg ja sen antamista toistetaan 6 tunnin välein seuraavien 24-48 tunnin ajan.

Apua! Kissa pyörtyi!

Kissan pyörtymisen tai kohtauksen syyksi epäillään usein sydänsairautta. Ruotsalaisen kardiologi Jens Häggströmin mukaan yllättävän harvoin sydänvikainen kissa oireilee vakavasti. Ruotsissa on tutkittu kissojen kuolinsyitä: joka kymmenes kissa kuolee sydänsairauteen, mutta suurella osalla näistä vika on hiljainen ja oireeton aina äkkikuolemaan saakka. Sydänsairauden oireita voivat olla rytmihäiriöt, äkillistä halvaantumista aiheuttava veritulppa, tai nestettä keuhkoihin keräävä kongestiivinen sydämen vajaatoiminta. Kliinisessä tutkimuksessa hankaluutta aiheuttaa se, että monilla RCM (restriktiivinen kardiomyopatia) ja joillakin HCM (hypertrofinen kardiomyopatia) kissoilla ei kuulu sydämestä sen enempää sivuääntä kuin rytmihäiriötäkään. Rintaontelon nestekertymän tavallisin syy kissalla on sydänvika, vaikkei sivuääntä sydämessä olisikaan. Toinen päänvaivaa aiheuttava asia kissan kliinisessä tutkimuksessa on se, että mikä tahansa systeeminen sairaus voi aiheuttaa kissalla lievän sivuäänen sydänääniin. Tällaisia syitä ovat tavallisesti kuume, anemia, kuivuminen ja esimerkiksi verenpaineen muutokset; sivuääni häviää kun kissa voi paremmin. Systemaattisen ja oireenmukaisen ensiavun ja perushoidon jälkeen jokaiselle kissalle, jolla todetaan sivuääni sydämessä, pitäisi tehdä ultraäänitutkimus. Tutkimuksella suljetaan pois vakavan sydänsairauden mahdollisuus. Joissakin tapauksissa täsmällinen syy sydämen sivuääneen voi jäädä löytymättä tutkimuksista huolimatta, tällöin se kuitenkin on yleensä vaaratonta.

Makeita ajatuksia

Ihanien suklaakakkujen lisäksi makeutta luentoihin toi ajankohtaisaihe sokeritaudin hoidosta. Varhainen diagnoosi ja tehokas alkuhoito pystyvät antamaan diabeetikkokissalle hyvän ennusteen, monella jopa taudista kokonaan toipumisen. Myös hormonitoiminnan alueella kissapotilas saa sekoitettua eläinlääkärin ajatukset: sairauden tai jännityksen aiheuttama stressi voi nostaa kissalla sekä verensokeria, että aiheuttaa sokerineritystä virtsaan. Kunnolliset taustatiedot omistajalta, sekä potilaan kuivumistila yhdessä laboratoriolöydösten kanssa antavat kuitenkin oikean diagnoosin. Tehohoitoa vaativan ketoasidoosin eli happomyrkytyksen oireita ovat syömättömyys, kuivuminen, oksentelu ja väsymys. Tärkeä mutta usein laiminlyöty alue diabeettisen ketoasidoosin hoidossa on altistavien tekijöiden tunnistaminen: äkillinen haimatulehdus, kortisoni- tai megestrolilääkitys sekä muut tulehdussairaudet. Sokeritaudin hoito aloitetaan aina insuliinilla, ketoasidoosin hoito vaatii lisäksi tehokasta nestehoitoa, elektrolyyttikorjausta ja taustasairauksien hoitoa.

Kivut on vai kivuton?

Kauas on päästy ajoista, jolloin vielä keskusteltiin kissojen kipulääkityksen tarpeellisuudesta. Sen sijaan kivun tunnistamiseen kissapotilaalla paneuduttiin tälläkin luennolla. Kissa on erittäin hyvä peittämään kipua. Kipeä kissa pyrkii vetäytymään ympäristöstään, ja tätä ei saa sekoittaa väsymiseen tai nukkumiseen! Eläin ei halua liikkua, tai ei vain enää huolehdi turkistaan nuolemalla sitä. Kova kipu voi aiheuttaa myös yliärtyvyyttä ja aggressiivisuutta. Hoitamattomana kipu voi aiheuttaa hengitysvaikeuksia, sydämen toimintahäiriöitä, laihtumista ja pidentynyttä toipumisaikaa. Ihannetilanteessa kipulääkitys annetaan jo ennen kipustimulusta, kuten kirurgista toimenpidettä. Traumapotilaalla pyritään kipulääkitykseen monella eri kipuradan tasolla. Peruslääkkeenä kivun hoidossa teho-osastolla käytetään kissallakin opiaatteja. Ne ovat tehokkaita ja turvallisia, mutta aiheuttavat kissalle pupillien laajentumista, jolloin kissa voi olla herkkä pelästymään normaaliakin käsittelyä. Annostelussa on huomattavaa yksilöllistä vaihtelua, jolloin sekä kivunhoidon tehon lasku että lääkkeen aiheuttamat sekavuus ja hallusinaatiot ovat mahdollisia. Varsinkin kipulaastareiden vaikutusta kissalla ei aina voida ennustaa. Tulehduskipulääkkeiden käytössä tehohoidossa tulee olla varovainen: riittävästä nestetasapainosta ja verenpaineesta on varmistuttava ennen tulehduskipulääkitystä. Lopuksi oli hyvä huomata, että jo vuosikymmeniä käytössä olleet rauhoitusaineet medetomidiini ja ketamiini ovat erinomaisia kipulääkkeitä kissapotilaalla edelleen.

ABC-kissa kävelee…

Kongressin ensimmäisenä päivänä käytiin mielenkiintoinen paneelikeskustelu kissojen tarttuvista taudeista. ABCD, European Advisory Board on Cat Diseases, on julkaissut kattavat yhteenvedot yleisimmistä kissojen tarttuvista taudeista, niiden tunnistamisesta, hoidosta ja ehkäisystä rokotussuosituksineen. Samaan aikaan kun Pohjoismaista kissan FeLV ja FIV tartunnat tuntuvat häviävän pian kokonaan, ovat ne Keski- ja Etelä-Euroopassa todella yleisiä. Leukoosirokotteen käyttämistä Pohjoismaissa ei tästä syystä suositeltu. Kissaruton osalta painotettiin penturokotusten tärkeyttä: kaikki kissat, mukaan luettuna täysin sisäkissat, on rokotettava kissaruttoa vastaan. Epäsuora kontakti kenkien ja vaatteiden välityksellä on tärkein kissaruttotartunnan lähde. Perusrokotusten, 9 ja 12 viikon iässä annettavien lisäksi kolmatta tehosterokotusta 16 viikon iässä suositellaan pennuille, joilla on suuri infektiopaine (kissalat ja kissojen löytökodit), sekä niille, joiden emillä on korkeat rokotusten aiheuttamat vasta-ainetasot. Varsinkin jalostus ja näyttelykissoilla, joita rokotetaan tiheästi, maitoon erittyvä vasta-ainetaso on korkea, ja antaa pennuille emältä saadun maternaalisen suojan jopa yli 12 viikon ikään saakka. Maidosta saadut vasta-aineet estävät rokotetta tehoamasta, joten tehosterokotuksen pääasiallinen tarkoitus on aloittaa pennun omien vasta-aineiden muodostus siinä vaiheessa, kun emältä saatu suoja on loppunut.

Yleinen eurooppalainen tavoite on saada kaikki kissat rokotussuojan piiriin, mutta yksittäisten kissojen kohdalla rokotustiheyttä pyritään harventamaan yksilöllisen riskinarvioinnin perusteella pentu- ja yksivuotisrokotusten jälkeen. Vuosittaisten rokotuskäyntien sijaan siirrytään vuosittaiseen terveystarkastukseen, jonka yhteydessä voidaan antaa tarvittavat rokotukset. Iäkkäiden kissojen rokotuksia harvennetaan, parempi suoja tulee kun perusrokotukset annetaan nuorena ja vanhempana vain harvemmat tehosteet. Akuutisti sairaita kissoja ei rokoteta koskaan, kroonisesti sairaille annetaan vain inaktivoitua, tapettua rokotetta.

Lopuksi keskusteltiin pitkään oikeasta rokotuspaikasta. Injektiopaikan sarkoomaa, pahanlaatuista kasvainta, esiintyy noin 1:10 000 rokotetulla kissalla. Rokotteen pistäminen takajalkaan ei vähennä kasvainriskiä, vaan ajatuksena on se, että kasvain on helpompi leikata pois (raajan amputaatio). Myös hyönteisten pistot ja itse asiassa mikä tahansa ihon alle pistetty lääke voi aiheuttaa kissalla injektiopaikan sarkooman, samoin mikä tahansa krooninen tulehdus voi muuttua kasvaimeksi. Panelistit, jotka olivat eurooppalaisia huippuasiantuntijoita, olivat eri mieltä keskenään siitä, lisääkö tapettu eli inaktivoiturokote injektiopaikan sarkoomariskiä. Yhtä mieltä oltiin kuitenkin siitä, että jos eläimellä on todettu kasvainsairaus, sitä ei saa rokottaa.

Yhteenvedot kissojen tarttuvista taudeista löytyvät ABCD:n internetsivuilta, lyhennetyt suomennokset ovat luettavissa myös Koira-kissaklinikan vastaanotosta.

Kirjoittaja: eläinlääkäri Elisa Välimäki, Koira-kissaklinikka Oy