Ikääntyvän kissan terveyden- ja sairauden hoito

ikaantyvakissa

Ikääntyminen aiheuttaa kissan elimistössä muutoksia, mutta ikä itsessään ei ole sairaus. Tämän vuoksi sairaan vanhan kissan hoitopäätöstä ei koskaan saisi perustaa yksin ikään, sillä monia sairauksia voidaan helposti hoitaa ja kontrolloida, vaikka ne eivät olisikaan parannettavissa. Parantumattomasti sairaan vanhan kissan hoidossa noudatetaan hyvän elämänlaadun vaatimusta: eläin ei saa kokea kipua, eläin ei saa nälkiintyä aliravitsemuksesta tai nestetasapainon häiriöistä, ja selkeät fyysiset oireet ja ongelmat, kuten oksentelu, rytmihäiriöt tai vaikka mädäntynyt poskihammas, on hoidettava asianmukaisesti. Eläin ei saa myöskään jäädä asiallista hoitoa vaille: hoitamatta jättäminen on turhan kärsimyksen aiheuttamista eläimelle ja siis eläinsuojelukysymys!

Ikääntyvän kissan kanssa tulee myös eteen lemmikistä luopumisen aika. Hyvin harvoin sairaskaan kissa nukkuu kotona helposti ja nopeasti ikiuneen. Päätös pitkäaikaisen lemmikin eutanasiasta ei ole helppo, mutta on hyvä muistaa, että sairaan vanhan kissan hoitomuotoja punnittaessa eutanasia on inhimillinen ja kivuton vaihtoehto. Eläinlääkäri voi myös suositella eutanasiaa tilanteessa, jossa sairaus on terminaalivaiheessa, tai kissan elämänlaatu ei hoidosta huolimatta ole enää hyväksyttävää.

Kissa alkaa osoittaa vanhuuden oireita 7-12 vuoden iässä. Monet tässä iässä tulevat sairaudet ovat kroonisia ja hitaasti eteneviä, ja samanaikaisesti voi kissalla olla useampikin ongelma. Vaikka kissan kanssa eletäänkin tiiviissä kontaktissa päivittäin, voi moni vaiva jäädä omistajalta huomaamatta ja mennä vain ”vanhuuden” piikkiin.

Tavallisia sairauksia ikääntyvällä kissalla

1. Kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi

Aiheuttaa kissan aineenvaihdunnan kiihtymistä: eläin syö paljon, juo paljon, laihtuu, oksentelee ja ripuloi, mutta on silti virkeä. Hoitamattomana johtaa sydämen, maksan ja munuaisten vajaatoimintaan, mutta on lääkityksellä hoidettavissa. Hoidettuna ennuste on hyvä. Selvitetään verinäytteillä.

2. Krooninen munuaisten vajaatoiminta

Hitaasti etenevä sairaus, joka aiheuttaa lisääntynyttä juomista, pissaamista ja laihtumista. Herkistää virtsatietulehduksille.
Oireita voidaan hoitaa pitkälle, mutta tauti ei ole parannettavissa. Useimmiten eläin pärjää sairautensa kanssa useita vuosia.

3. Kohonnut verenpaine eli hypertensio

Voi olla eläimellä oireettomana pitkään, mutta herkistää sydämen ja munuaisten toimintahäiriöille, sekä voi aiheuttaa verenvuotoja silmään ja näön menetyksen. Kissalla hypertensio liittyy useimmiten munuaisten vajaatoimintaan tai kilpirauhasen liikatoimintaan. Säännöllisellä verenpaineen mittauksella saadaan oireettomat hypertensiopotilaat ajoissa selville, tila on hoidettavissa verenpainelääkkeillä.

4. Kasvainsairaudet

Ihokasvaimet ovat helposti löydettävissä, erilaisina patteina iholla tai ihon alla. Kasvaimia ei koskaan jäädä seurailemaan, vaan pääsääntöisesti kaikki ihokasvaimet poistetaan kirurgisesti.

Suolistokasvaimet ovat vanhoilla kissoilla yleisiä mutta huomattavasti vaikeammin löydettävissä. Usein ainoana oireena on syömättömyys ja laihtuminen. Taudinselvityksessä perusverenkuvan tutkiminen ja vatsan ultraääni ovat tärkeitä, mutta vasta koepalojen perusteella voidaan olla varmoja diagnoosista. Kasvaintyypeistä esim. suoliston adenokarsinomalla on huono ennuste, lymfoomaa sen sijaan voidaan kissalla hoitaa ja ennuste on kohtalainen.

Primaarit keuhkokasvaimet ovat kissalla harvinaisempia. Ne lähettävät etäpesäkkeitä helposti, ja tyypillisenä on kasvainmuutos varpaassa. Tavallisempaa on jonkin muun kasvaimen etäpesäkkeet keuhkoissa. Pääsääntöisesti kaikilta kasvainpotilailta kuvataan tämän vuoksi myös keuhkot.

Munuaiskasvainta voidaan pitää todennäköisenä diagnoosina jo ultraäänitutkimuksen perusteella. Sen sijaan monet maksamuutokset voivat näyttää ultraäänitutkimuksessa kasvaimilta mutta ovat jotain muuta; varma diagnoosi vaatii aina koepalan.

Koska kasvaimia voidaan kissallakin myös hoitaa, olisi aina pyrittävä varmaan diagnoosiin. Hoidon perusperiaatteina ovat riittävä ravinnon saanti ja kivun hoito sekä hyvän elämänlaadun turvaaminen.

5. Sokeritauti eli diabetes mellitus

Oireena ovat lisääntynyt juominen ja pissaaminen sekä lisääntynyt ruokahalu. Diagnostista on kohonnut veren ja virtsan sokeri. Mikäli hoito aloitetaan nopeasti, voi kissan haima elpyä niin että eläin myöhemmin pärjää pelkällä ruokavaliolla. Hoito aloitetaan kuitenkin aina insuliinilla. Hoito vaatii säännöllistä seurantaa, mutta hoidettuna kissa voi pärjätä useita vuosia.

6. Tulehduksellinen suolistosairaus eli IBD

Anoreksia ja painon lasku voivat olla ainoita kliinisiä oireita suolistosairaudesta. Diagnoosi saadaan vain suoliston koepaloilla. Kissalla tulehdus voi olla vaikea erottaa lymfoomasta. Hoidettavissa lääkityksellä ja ruokavaliolla, kohtalaisen hyvä ennuste.

7. Käytösongelmat

Ovat hyvin tavallisia vanhalla kissalla ja useimmiten liittyvät hoidettavaan taustasairauteen: nivelrikko ja –kipu voivat aiheuttaa aggressiivisuutta, liiallisen itsensä nuolemisen taustalla voi olla hypertyreoosi tai virtsavaivat, vääriin paikkoihin ulostaminen voi johtua mahdollisesti IBD:stä… Ikääntyessä aistit surkastuvat ja muisti huononee. Käytösongelmia voidaan hoitaa ympäristöä korjaamalla, kissan hoitotapoja muuttamalla ja lääkityksellä.

8. Nivelrikko

Nivelkivut ja kulumat ovat vielä yleisesti alidiagnosoitu vanhan kissan ongelma. Tyypillisiä kipupisteitä ovat kissalla lannerangan alue sekä polvet. Kipu aiheuttaa vaisuutta, väsymystä , aggressiivisuutta ja ruokahaluttomuutta. Erotteludiagnoosina on suljettava pois mm. luuston kasvaimet. Nivelrikkoa voidaan hoitaa tulehduskipulääkkeillä ja nivelten suojaravinteilla, sekä painon hallinnalla ylipainoisilla eläimillä

9. Hammasongelmat

Hammasongelmat ovat erittäin yleisiä vanhoilla kissoilla aiheuttaen suun toiminnan häiriöitä, kipua ja huonontunutta hajuaistia. Tämä johtaa syömisvaikeuksiin ja anoreksiaan. Ongelmapotilailla säännöllinen hammashoito nukutuksessa on välttämätön.
Vanhan kissan rauhoittaminen /anestesia

Yhä vielä esiintyy harhaluuloa, ettei vanhaa kissaa voi nukuttaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ikä ei ole este nukuttamiselle, ei edes leikkaukselle. Ikääntymisen myötä nukutusaineiden tarve vähenee, ja ennen nukuttamista on oltava selvillä sisäelinten toiminnasta. Tämän vuoksi tutkitaan sydän ja verinäytteet, sekä arvioidaan nukutusriski ns. ASA luokituksella. Kaikkia nukutuspotilaita valvotaan tarkasti heräämiseen saakka, ja tämä koskee erityisesti vanhoja eläimiä. Hyvin iäkkäillä nukutuksesta täydelliseen toipumiseen voi kestää 2-3 vrk:tta. Myös jatkohoitoon käytetyissä kipulääkkeissä on otettava huomioon potilaan ikä ja muu kunto.
Vanhan kissan ruokinnan erityispiirteitä

Seniorikissan ruuan täytyy olla hyvin maittavaa ja hyvin sulavaa. Ruoka ei saa olla hapattavaa, sillä se altistaa munuaisongelmille ja kalsiumoksalaatti-virtsakiteille, joiden riski muutenkin lisääntyy iän myötä. Ravinnon proteiinin täytyy olla korkealaatuista. Jos vanha kissa on hyvässä kunnossa, mitään muutoksia normaaliruokavalioon ei tarvita. Ruokinnan muutokset katsotaan yksilöllisesti yleiskunnon ja terveystarkastuksen perusteella. Erityishuomiota täytyy kiinnittää nestetasapainoon, sillä monet sairaudet vanhemmalla kissalla johtavat elimistön kuivumiseen.

Terveydenhuolto-ohjelma ikääntyvälle kissalle

Vuosittaista tarkastusta suositellaan kissoille alkaen 7-11 v iässä; kahdesti vuodessa yli 14 v ikäisille kissoille. Tarkastuksessa käydään läpi seuraavat asiat:

  • kissan käyttäytyminen ja sairaushistoria
  • ruokintaneuvonta, loishäädöt, tarvittaessa rokotukset
  • kliininen terveystarkastus, sisältäen hammastarkastuksen, sydämen kuuntelun ja nivelten tunnustelun
  • painon seuranta, ruumiinkunnon arviointi
  • verenpaineen mittaus
  • pieni verenkuva (hematokriitti, valkosoluarvot erittelylaskentoineen, verihiutaleet)
  • verinäytteen sisäelinarvot (maksa ja munuaisarvot, totaaliproteiinit, kalium, kilpirauhasarvo, verensokeri)
  • pissanäyte (ominaispaino, sakka ja liuskatesti sekä viljely)
  • FeLv ja FIV ellei ole tutkittu aikaisemmin

Artikkelin kirjoittanut: Ell Elisa Välimäki Koira-Kissaklinikka Oy