Puhelin: 02 2761 999
vastaanotto@koirakissaklinikka.fi
Raviraitti 45, Metsämäki, Turku
Avoinna arkisin ma-to 8-20, pe 8-19.
La päivystys ajanvarauksella klo 9-17.

Pentu- ja määräaikaisrokotukset

Vastasyntyneet kissan- ja koiranpennut saavat emoltaan ja äidinmaidossa suojan koko joukkoon tarttuvia tauteja. Ensimmäisten elinviikkojen aikana tämä emolta saatu suoja kuitenkin heikkenee ja pentujen on saatava omat suojarokotteensa välttyäkseen silloin tällöin Suomessakin riehuvilta vakavilta virusperäisiltä tartuntataudeilta. Rokotushetkellä pennun on oltava terve ja madotettu, jos loishäädän yhteydessä epäilet pennussasi olleen ehkä runsaastikin matoja, toista ensin matokuuri käyttämäsi matolääkkeen ohjeiden mukaisesti ja varaa aika vasta sitten rokotuksille.

Koira-Kissaklinikan rokotusten yhteydessä tehdään aina terveystarkastus missä kuunnellaan sydän ja hengitys, katsotaan silmät, korvat ja hampaat sekä koiran yleistila. Penturokotuksiin kuuluu kolmen kerran pentubileet missä tarjolla hyvää seuraa ja infoa!

Madotuksen ja rokotuksen välissä on hyvä olla 1-2 viikkoa. Tällöin rokotuksen teho on parempi. Koirien ja kissojen madot eivät pääsääntöisesti tartu ihmisiin, etkä sinä voi estää ulkona liikkuvaa koiraasi ta kissaasi saamasta niitä. Sisäloiset tarttuvat helposti ulosteissa olevien munien välityksellä. Jos koirallasi tai kissallasi on matoja, se ei siis tarkoita, että olisit hoitanut lemmikkiäsi huonosti. Sinun tulee taata lemmikkisi hyvinvointi ja antaa matokuuri säännöllisesti esim. keväällä ja syksyllä. Tarpeen mukaan matokuureja voi joutua antamaan useamminkin. Matolääkkeitä saa apteekista tai eläinlääkäriasemalta ilman reseptiä. Voit myös tuoda klinikalle koirasi tai kissassi ulostenäytteen tutkittavaksi matojen varalta.

Koirat

pikkupotilas

Koiranpennut rokotetaan penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvoripulia ja raivotautia vastaan. Koirille on myös olemassa oma influenssarokote. Ensimmäinen rokotus (yleensä ns. yhdistelmärokote kolmea ensinmainittua sairautta vastaan) annetaan pennun ollessa n. 12 viikkoa vanha ja edellyttää ns. tehosterokotuksen antamista n. 4 viikon kuluttua. Nykyisten rokotussuositusten mukaisesti raivotautirokote annetaan erikseen 2-4 viikkoa tehosterokotteen antamisesta. Suositus on EVIRA:n ohjeistus, joka on otettu käyttöön rokotusreaktioiden takia. Omistajan halutessa tehosterokote ja raivotautirokote voidaan antaa myös yhtä aikaa.

Näiden rokotusten antamisen jälkeen katsotaan rokotesuojan olevan voimassa n. 1 vuoden. Yli vuoden vanhalle koiralle annettu tehosterokotus on voimassa kolme vuotta, poikkeuksena influenssarokote, joka on uusittava vuosittain. Luolakokeissa ja luolametsästyksessä käytettävien koirien raivotautirokotus on voimassa vain vuoden.

rokotus

Yleensä rokotteista ei tule minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Koira voi olla hieman nuutuneen oloinen ja rokotuspäivän iltana sillä voi olla hieman lämpöä. Tämä menee ohi itsestään ja jo seuraavana päivänä koira on taas yhtä reipas kuin aina. Rokotteet annetaan koiran niskanahan alle ja joskus rokotuskohtaan voi nousta pieni nestepatti. Nestepatti ei edellytä mitään toimenpiteitä eikä haittaa koiraa mitenkään, vaan poistuu hiljalleen itsekseen, muutamassa viikossa.

Lisääntyneiden rokotusreaktioiden takia suosittelemme kuitenkin, että potilas viettää n. 15 min rokotteen antamisen jälkeen klinikan välittömässä läheisyydessä. Voimakkaimmat reaktiot ilmenevät yleensä 15 min sisällä rokotteen antamisesta ja tällöin apu on lähellä.

HUOM! Jos matkustat lemmikkisi kanssa Ruotsiin, Manner-Eurooppaan tai peräti kaukomatkoille, muista, että rokotusmääräykset ja tarvittavat dokumentit matkakohteessasi saattavat poiketa Suomessa vallitsevista määräyksistä!

 

Tietosuojaseloste
Kirjaudu
Osta nyt, saat laskun vasta ensi kuussa, jolloin valitset milloin ja miten haluat maksaa. Saat jopa 12 kuukautta maksuaikaa ilman korkoa.