Sisätautitutkimukset
Sisätautitutkimuksia tehdään potilaille, joilla on hengitystie-, ruuansulatuskanava-, virtsatie tai umpieritysrauhasten sairauksien oireita. Tutkimus alkaa tarkalla oireiden ja esitietojen selvittelyllä. Potilaalle tehdään perusteellinen yleistutkimus: mitataan lämpö, katsotaan limakalvot, tunnustellaan imusolmukkeet ja vatsa, kuunnellaan keuhkot ja sydän. Oireiden ja löydösten perusteella määritellään lisätutkimusten tarve.
Verinäytteitä otetaan lähes aina. Laboratoriossa tehdään perusverenkuva ja seeruminäytteet sisäelinarvoineen. Huonokuntoisilla potilailla tuloksia saa pienen odottelun jälkeen, muutoin tuloksista soitetaan omistajalle seuraavana arkipäivänä. Vasta-aine ja hormonimääritykset lähetetään eteenpäin referenssilaboratorioon. Myös pissanäytteen tutkiminen kuuluu perustutkimuksiin, muissakin kuin virtsatievaivoissa.
Röntgenkuvaus onnistuu yleensä rauhoittamatta omistajan pitäessä lemmikkiään kiinni. Ruuansulatus- ja virtsateiden tutkimiseen voidaan käyttää myös varjoainekuvausta. Tällaiseen pitää valmistautua etukäteen paastotus ym. ohjeilla.
Ultraäänitutkimusta varten joudutaan usein ajamaan vähän karvoja vatsan seudulta: tutkimus on kivuton ja tehdään potilasta rauhoittamatta. Koira – ja kissapotilaatkin suostuvat yleensä hyvin tutkimukseen, vaikka pitää maata patjalla selällään. Joskus tarkka taudinmääritys vaatii koepalojen ottamista joko tähystyksellä tai laparatomialeikkauksella.