Kuvia potilaista ja toimenpiteistä
Chihuahuan cherry eye -leikkaus:
Ensimmäisessä kuvassa leikkaus on juuri alkamassa ja luomia pitävät auki levittimet. Toisessa kuvassa on Eva leikkaamassa käyttäen apuna mikroskooppia. Kolmannessa kuvassa on potilas heräämössä leikkauksen jälkeen.
Kissan entropion (sisäänpäinkääntynyt silmäluomi) -leikkaus:


Kissa jonka ongelmana oli sisäänpäin kiertyneety silmän alaluomet, jotka ärsyttivät simää. Kissan alaluomet korjattiin leikkauksella. Ensimmäisessä kuvassa on kissa ennen leikkausta, toisessa kuvassa leikkaus on juuri alkamassa ja kissa hengittää narkoosikaasuja tuubin kautta. Kolmannessa ja neljännessä kuvassa on kissa leikkauksen jälkeen. Luomiin laitettiin tikkejä, jotka poistetaan 10 päivän kuluttua.
Iriskysta koiralla
Koiran keisarinleikkaus


Ensimmäisessä kuvassa koira ennen leikkausta rauhoitettuna, toisessa kuvassa koiraa asetellaan leikkauspöydälle, kolmannessa kuvassa koira hengittää narkoosikaasuja tuubin kautta ja neljännessä kuvassa ovat pennut leikkauksen jälkeen.
Oma lelu mukana tukena ja turvana

Koira piti leluaan uskollisesti suussaan niin kauan että alkoi väsyttää liikaa. Heräämöön koira sai lelunsa mukaan.
Bulldogin selän röntgenkuvat

Ensimmäisessä kuvassa näkyy useita epämuodostuneita rintanikamia (punaiset nuolet), jotka
vääntävät rintarangan 'kyttyrälle'. Toisessa kuvassa kuudes lannenikama (punainen nuoli) on epämuodostunut, kolmiomainen.
Alla vertauskuvana samanrotuisen eri koiran selkäkuvat.

Joskus silmävaivoista kärsivillä, silmään kohdistuvasta operaatiosta toipuvilla tai muuten herkkäsilmäisillä koirilla voidaan joutua käyttämään silmäsuojusta. Tässä kuvasarja siitä, kuinka hyvin Siru-koira suhtautuu suojuksen käyttöön

Hevosen silmätutkimus Anivetissa